tiistai 30. toukokuuta 2017

Kaartaen kirmaava hevonen

Toimeentulevuuden ohjeeksi ja omien harrastusten suojaksi tuollainen laatimani kaartavasti kirmaavan hevosen kuva, neulekuvio, vähän kuin "Elä ja anna toisten elää":



Millainen charmi

Mietin tuota, että arveleekohan moni mies myyjällä olevan monta naista ja kyselee siitä mallia. Mutta charmi ei ole viuh vau kuin tuotteen hienous vaan jotakin vähemmän kolhivaa, enemmän uomioon ottavaa, enemmän muille hyvä kuin vain suorittajalle itselleen. Miesvalinnassa on kai se, että miehellä on jokin mukava piirre, josta pitää, tai hieno lahjakkuus, jonka haluaa oppia, ja että lisäksi hän on muuten ihan ok luonne, arkiasioissa kyllin taitava ja jotenkin sopivantyyppinen elämäntavaltaan. Jollei olisi ok, niin ei voisi sellaisen kanssa käytännössä elellä. Jollei ole mitään elämäntavan hienoutta, viihtyisyyttä, toimivuutta tms, niin ei ole vetovoimatekijää. Mutta jos ne molemmat on elämäntavasta, josta itse pitää, niin luulisi sellaisesta pitävän naisen löytyvän rinnalle, jos niistä harrastuneista ympyröistä etsii. Lapsena opitaan taitoja vanhemmilta, koulussa ja harrastuksissa. Myöhemmin voi oppia helpommin taitoja omin päin, katso esim. blogini http://nopeaoppisuus.blogspot.fi ( ja ehkä http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi sekä ehkä http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html ).

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Laulutaito

Nyt alkaa jo olla kesä, mutta keväällä Euroviisujen lähestyessä tulee mieleen, että olisi kiva, jos ihmisetkin laulaisivat kevättä. Siksikö Euroviisut ovat keväällä? Kevään laulamisesta laadin tuollaisen ohjeen: http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi/2017/04/tunnelman-inspiroima-laulu.html . Samassa blogissa muitakin musikaalisuuden ym musiikin taitojen oppimisen ohjeita. Jos vaikka nuo toisivat musiikkiharrastuneelle samanmielistä seuraa?

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Onnesta itkemisestä

Lainaus blogistani http://paratiisiteoria.blogspot.fi
Kai tuo on yksi keino saada ystäviä, vaikkeivät ihan itkisi onnesta, niin kumminkin muistavat ystävällisen palveluksen tehnyttä ystävänään kenties vuosien tai vuosikymmenten ajan.

"Olen elämäni aikana ainakin yhden kerran itkenyt onnesta. Olin 13, kun syksyllä perheessämme juteltiin koiran hankkimisesta. Joululahjaksi sitten saimme kirjan villakoirista. Vanhempani olivat aina pitäneet kirjoja valtavan tärkeinä, elämään uomia avaavina. Ja niin kirjan saaminen merkitsi, että se tie oli perheessämme auki. En niin koirista triennyt, mutta kirjan kannessa oli kuvia villakoirista erilaisista eri tilanteissa, ja jotenkin se oli niin paljon paremman elämän oloista kuin koululaisen elämäni, että tavallaan itkin surusta tavallista koululaisen elämääni ja tavallaan huojennuksesta, kun puutarhakuvat koirineen olivat niin rennon huolettoman hyväntuulisen näköisiä: näytin tosiaan varmasti pääsevän parempaan elämään, yhdessä muun perheen kanssa ja siksi sitäkin varmemmin, olihan koiran hankkiminen heidän ideansa. Kesäloman alussa meille sitten hankittiin villakoiran pentu, tosin erivärinen kuin mistä oli ollut puhetta, ja se eli meillä kunnes kuoli 14-vuotiaana, puolet mistä ajasta olin jo asunut poissa vanhempieni luota missä koirat olivat.
Luulen, että Haaveammattiin-blogini http://nopeaoppisuus.blogspot.fi onnistuessaan synnyttää samantapaisia tuntemuksia: ovat tiet parempaan elämään auki ja jos itkettää, niin se, ettei ennen, vielääsken ja pitkääna iemmin, ollut niin.
Ikä kai on tuollainen ilmiö: saamme haaveitamme toeutettua, kun taitavampina pääsemme itse valitsemaan enemmän, eriytymään enemmän omakaltaiseemme elämään.
Vanhuksille http://harmaahapset.blogspot.fi ,
taitojen oppimisesta harrastuneille http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/08/uusavuttomuudesta-eroon-paasemisesta.html
ja omaa elämää lisää haluaville http://parantamisesta3.blogspot.fi/2017/02/kivut-saryt-ja-hevosneulekuvio.html ,
työn ikeestä vapaa-aikaa lisää haluaville http://workandfreetime.blogspot.fi,
sekä oma käsitykseni hyvästä elämästä, esim. kesäloman lopulla kuten tuossa laulussa http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2017/04/onni-tekemisentapa-elinymparisto.html
ja hyvän elämän ohjeita monta tervehemnkisyyteen liittyvää http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html
(ja yritelmiäni tautien parantamisesta http://parantamisesta.blogspot.fi  hakemisto ) 

* * *

Mitäs näitä muita ilonaiheita onkaan, mistä olen kirjoittanut? Olen paljon hyödyllistä yrittänyt laatia. On vaikka vuodenajat http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html ,
käytännön taitoja http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi ,
laulamisen ym taitoja http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi ,
tämä paratiisiaiheinen blogi http://paratiisiteoria.blogspot.fi ja parhaimpien linkkieni kokoelma http://joululahjoja.blogspot.fi
ja nimeäni klikkaamalla löytyy profiilisivuni blogilista, jossa on kymmenittäin eri aiheita.
Ympäristöasioihin jotakin avuksi olen kirjoitellut blogissani http://kokonaiskuvat.blogspot.fi .
Masentuneille avuksi linkkejä on listassani http://eroonmasennuksesta.blogspot.fi ."

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Stondis

Ei seiso ja "Elä ja...", hiukan etäisemmin & huomaavaisuus

Jos miehellä ei seiso tai ei seiso kyllin hyvin, vaikka on seksuaalinen tilanne,

jossa sitä toivoisi, niin ohjeen "Elä ja anna toisten elää!" noudattaminen kaikin

puolin auttaa. Lisäksi ihan suoraan kohti menemisen sijasta voi olla hiukan niin

kuin ikkunaan päin kääntyneenä, siis hiukan etäisemmin tai hajamielisemmin, vaikka

on läheinen tilanne, muttei siis yksinomaa etäisesti tai hajamielisesti. Ja lisäksi

olla huomaavainen, etenkin tunteita kohtaan, mies siis naisen tunteita kohtaan. Ja

nämä muutkin juuri mieheltä odotettavia.
Mutta tilanteessa ovat molemmat, joten naien voi myös laittaa säveltä tähän suuntaan.

Onkohan tuo "miehellä seisoo" huono sanonta, kun siinä on tuo "seis" assosiaationa ihan selvästi, mikä on huono, kun taas suomalaiseen tapaan sivistynyt ja tervehenkinen, "Elä ja anna toisten elää"-periaatteella elävä mies, jollaisia monet suomalaiset juuri ovat, pärjäisi hyvin elämässä, sosiaalisissa suhteissa, yhteiskunnassa ja seksuaalisuudessakin, jopa maailmassa laajemmalti, ihan valehtelematta pärjäisi paremmin kuint oiset ulkomailla vain väittävät pärjäävänsä.