tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ihminen ei toimi psykologian tapaan

Ihmisiä oppii ymmärtämään elämällä itse, voimalla tehdä valintoja elämässään. Oppii niin ymmärtämään erilaisia elämäntilanteita, taitojen vaikutusta reitteihin ja mahdollisuuksiin sekä muita elämänolosuhteita ja kehitystä kohti haaveita takaiskuineen, haaveiden saavuttamisineen, arkipäiväistymisineen, uudelleensuuntautumisineen, uusien esikuvien vaikutuksen elämää muuttavaa vaikutusta, uusia tavoitteenasetteluja, vaihtelun tarvetta onnen kannalta yms.
Rehdissä ihmissuhteessa saa kontaktin, on ikään kuin aidommin elämän kanssa tekemisissä, esim. huomaa, onko toinen ystävällinen vai vihollinen. Toisaalta joidenkuiden kanssa voi vaikka harrastaa, vaikka välit olisivat muodolliset, sillä yhteisön kulttuuri tukee monia elämässä hyödyllisiä asioita ja kivoja. Luottamus tuon suojan ulkopuolelle menevissä asioissa on eri juttu.

Psykologia sen sijaan pähkäilee ihmisiä. Ihminen ei toimi pähkäilemällä, vaan ihmisellä on maailmankuva ja toiveita ja tarpeita sekä tietty taitotaso ja tietyt olosuhteet. Ihminen siis virtaa toiveisiinsa päin eikä pähkäillen ruudusta toiseen kuten psykologia olettaa, tai siis kuten psykologisen koulutuksen hankkineet tuntuvat olettavan. Psykologia tuntuu liittyvän ihmisten manipulointiin ja tyrannian alaisuudessa toimimiseen ainakin noin psykologien yms tyylilajin ja ajattelutyypin perusteella arvioituna. Tuo tyylilaji ei anna tilaa terveeseen vapaaseen suuntaan kulkemiseen ympäristön ihmisille, vaikka jotkin psykologian oppikirjat ym virallinen imago niin väittäisiv ät tekevänsä.
Ehkä psykologia on yrittänyt kerätä naisten viisautta mm kasvatuksesta ja päätynyt keräänmään objektiivisesdti ajatteleviksi väittämiltään, jotka oikeasti ovat olleet insinöörisuuntautuneita tai pahantahtoisia ja siksi huonolla tavalla ihmisiä kohtelevia.
Hyvä tahto nousee tervehenkisyydest, siitä, ettei näyttele tai esitä muuta kuin aidosti on, ja ettei ole valtaa puuttua muuhun kuin mistä kantaa täydesti vastuuta ja minkä ymmörtää kyllin hyvin. Psykologien usein noudattama järjenkäytön taso vastaa pahantahtoisen ihmisen antamaa vaikutelmaa, kun esim juuri kun toinen on sanonut,e ttä älä sitä, kun se on minulle huono tai kamalan huono, niin ottaa psykologi tms juuri sen puheeksi yhä uudestaan ja yrittää pakottaa siihen suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti