maanantai 28. lokakuuta 2013

Parisuhteen muodostminen ja elämänpiiri

Kirjoitin tämän Haaveammattiin-blogiini http://nopeaoppisuus.blogspot.fi , mutta se varmaan sopii tänne paremmin:

"Nopein ja tehokkain keino vaihtaa ammatillista suuntautuneisuuttaan ja elämänpiiriään lienevät seksuaaliset suhteet. Ihmisen oletetaan yleisesti lähtevän omille teilleen ja perustavan perheen tai ainakin häipyvän puolisoehdokkaan kanssa johonkin tätä kiinnostavcaan tai molempia kiinnostavaan harrastukseen, matkailukohteeseen ja elämänpiiriin sekä uuteen sosiaaliseen ympäristöön. Tässä on kai kaksi vaihetta: vanhasta ikävästä niskassa roikkuvasta maailmankuvasta ja väärästä harrastuneisuuden piiristä eroon jonkun mukavan ihmisen luo, jonka harrastuneisuuden ja arvostuksien kanssa tulet hyvin juttuun, sekä ihan oman tiensä ja sen oikeán löytäminen ja perheen perustaminen ja vakiintuminen. On luontevaa jäädä muistamaan mukavaa miestä tai viehättävää naista, ottaa heidät sosiaalisen lähipiirinsä osiksi, vaikkei muita niin helposti siihen hyväksyisi. Seksuaalisissa suhteissa, vaikka ne olisivat etäisiä ja vähäisen puoleisia, tulee vahva tunneside 'äkkiä, jonkinlainen ystävystyminen ja niin elämänpiiri muuttuu heidän suuntaansa aivan kuten vanhojen ystävien kanssa. Seksuaalisesta suhteesta tekee vaikuttavan se, että etsitään puolisoa koko loppuelämäksi tai ainakin omia uomia koko loppuelämäksi ja niin ystävystytään komeaan taiu kauniiseen tai oikean alan haaveet jakavaan mukavaan kunnon tyyppiin sieluntoverin tapaan "veljeydellä": tehdään isoja muutoksia hetkessä ja koko loppuelämäksi ja allekirjoitetaan ne täysin, vaikka toki suunnitellaan vielä monia muitakin suuria parannuksia ja oppimiskokemuksia elämänvaralle eikä tyydytä vain tähän. Kun useamman elämänpiirin vaihdoksen myötä omat uomat alkavat löytyä, niin ehkä niiden luota se oikeakin, se elämä, johon haluaa asettua ja se sosiaalinen meininki, josta haluaa nauttia lopun elämäänsä. Aivan oikeaanosuvan löytäminen on helpompaa kuin jonkun vaan, sillä hänen kanssaan on juttuun tuleva ja yhteensopiva ja tsempaa sydämestään, että suhteesta tulisi pitkäll'ä tähtäimellä onnistunut. Mutta alkuun, kun seksuaalisia suhteita ei ole vielä ollut kovin montaa, on etäihastuksillakin paljon merkitystä."

"Yleensähän sanotaan, että pitäisi etsiä pari niistä komeimmista ja kauneimmista tai ainakin mennä heidän kanssaan sänkyyn, mutta tässä tuli neuvottua pikemminkin ystävyyssuhde ei-niin-vaikuttavaan. Katkaiseeko välit komeimpiin ja kauneimpiin tuo ohje mennä heti sänkyyn, se kun on liian suorituskeskeistä? Pitäisi varmaan antaa ohjeeksi, että erityisen komean tai kauniin kohdatessaan pitäisi olla heti erityisen eroottinen tilanne, jossa jos tunne on molemminpuolinen, hipelöidään myös, muttei ainakaan sillä kertaa sen enempää. Silloin ei tilanne menisi suorituskeskeisyyden myötä jäihin vaan saisi sitä vahvaa sosiaaqlista vaikutetta, jota kaipaakin tuollaiselta hienolta taitavalta hienosti elävältä ihmise3ltä, ja saisi niin muutettua elämänpiiriään ja elämäntapaansa jo yhden ohimenevän kohtaamisen avulla.
 Mutta on se kans niin, että usein piittaamattomasti asennoituva ihminen kompensoi epäystävällisyyttään olemalla seksuaalinen kanssasi, muttei karsi piittaamattomuuttaan pois muuten kuin korkeintaan pinnallisesti. Silloin ei seksuaalisesti vahvin kohtaaminen johdukaan tuon toisen vaikuttavuudesta vaan hänen kätketystä vihamielisyydestään. Silloin ei ole tärkeää samanlaistaa seksuaalisimpiin päin vaan hyvin sujuviin ystävyyden tapaisiin suhteisiin, ja noista seksuaalisimmista napata pikemminkin idea, että nämä haaveeni (jos hän oli taidoiltaan tai elämänpiiriltään vaikuttava) ovat minulle tärkeitä mutteivät nuo suhteet seksuaalisimpiin. Sen sijaan hyvä elämä, ystävyys ja toisen puuhat ja arvot, jotka rimmaavat omien mieltymystesi ja haaveidesi & aitojen arvostustesi kanssa, mukavasti rullaava arki, hienot hetket vailla hankaluuksia tai keinotekoisuutta näyttävät tietä parempaan elämään ja onnistuneeseen parisuhteeseen."

"Olen kuullut väitettävän, että seksuaaliset ihmiset pärjäisivät paremmin, mutta sen, mitä minulla on sosiaalista ja seksuaalista kokemusta, näyttäisi kyllä todistavan päinvastaista, mikä selittyy sillä, että suuri ihailu synnyttää usein seksuaalisuutta eli seksuaalisimpia olisivat ne, joilla on elämänstrategia pahiten pielessä, joita paremmin siis muut pärjäävät. Mutta jos viitataan omian haaveiden seuraamisen tärkeyteen - edes ihan vähän alkuun, niin sekin jo auttaa paljon - ystävällisiin sosiaalisiin suhteisiin, rakkauksiin, kiinnostaviin ihmisiin ja aiheisiin tutustumiseen, laajempaan elämänpiiriin, urheiluun ja musiikin harrastamiseen, niin nehän kyllä tuovat elämässä pärjäämistä!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti